Silmät harittaa vielä ja haukotuttaa. Unirytmi on aika sekaisin, mutta minkäs teet kun olen tällainen yöeläjä enkä osaa mennä ajoissa nukkumaan. En, vaikka pitäisi herätä aikaisin. Nukkuminenhan on kivaa siinä missä syöminenkin, mutta eihän sitä voi koko aikaa olla pää tyynyssä, eihän koko ajan voi syödäkään. Ainakaan minä en voi.

Tänään piti olla hereillä jo aamupäivästä, että ehdin siivoilla ja muuta sellaista ennen kuin miehen sisko tulee kylään poikansa kanssa. En kuitenkaan ole saanut oikein mitään aikaiseksi, mutta onneksi kämppä ei ole yhtälailla hävityksen kauhistus niin kuin yleensä. Kylppäriä pitäisi vähän jynssätä ja paikkoja järjestellä, mutta siihen tuskin menee tuntia enempää aikaa. Voin siis ottaa rennosti vielä ja juoda kahvinikin rauhassa.

Hermostuttaa jostain syystä aina kun tulee vieraita. Varsinkin, jos kyseessä on sukulaisia. Johtunee varmaankin siitä, että olen aika ihmisarka ja viihdyn enemmänkin kotona oman perheeni kanssa. Tämä taas juontaa juurensa menneisyyteeni, joka kummittelee edelleen mutta josta en sen enempää kerro tässä (nyt ei ole aikaa ihan koko elämänkertaa tarinoida, joten kirjoitan aiheesta enemmän myöhemmin).

Nyt on kumminkin pakko mennä pistämään paikkoja kuntoon, ettei tarvitse pistää vieraita siivoamaan, heh. Tosin sehän olisi varsin kätevää! Säästyisi itse siltäkin vaivalta ja ihmiset ei varmaan olisi enää niin hanakasti tulossa meille kylästelemään, kun aina joutuu kotitöihin.