Jep, olen no-life! Olen pelannut World of Warcraftia jo pari vuotta (piti oikein miettiä). Nykyään pelaaminen on jäänyt vähemmälle. Alkuun olin toki innostunut pelistä, enkä olisi varmaan mitään muuta halunnut tehdäkään! Jossain vaiheessa se pahin innostus onneksi hiipui, nimittäin kyseessä on yksi maailman koukuttavimmista peleistä.

Niille, jotka ei tästä kyseisestä pelistä mitään tiedä, niin kyseessä on ns. massive nettipeli jossa luodaan oma hahmo (voi luoda montakin hahmoa), sitten juoksennellaan pitkin mantereita tekemässä erilaisia tehtäviä ja kommunikoidaan muiden pelaajien kanssa, käydään tekemässä ryhmätehtäviä jne. Siinäpä se idea on pähkinänkuoressa. Tässä pelissä on niin paljon kaikenlaisia juttuja, että en lähde niistä kertoilemaan. Lisää infoa voi hakea pelin omilta nettisivuilta.

Itselläni on hahmoja sekä alliance- että hordepuolella. Pelailen pääsääntöisesti kolmella hahmolla (night elf rogue, night elf druidi ja blood elf priest... jep, olen hulluna haltioihin). Tänään levutin pappiani, joka saavutti hurjan lvl 48 iän! Rogueni onkin jo lvl 70 ja druidi on jo ennen lisäosan ilmestymistä ollut pitkään lvl 60 ja on sitä vieläkin. Ei vain oikein into tahdo enää riittää druidille, vaikka se oli ensimmäinen hahmoni. Muutenkin viihdyn nykyään paremmin hordepuolella. Hordet pelaa paremmin yhteen ja ovat ystävällisempiä toisilleen toisin kuin alliancet.

Pappi-hahmoni on siis tämä hordepuolen kulkijani. Tein siitä mieshahmon, lähinnä siksi kun suurinosa miehistä tekee sinne naishahmoja, tein siis oman vastavedon siihen asiaan. Ja kyllä hahmoonsa voi ihastua ja kiintyä! Ihme juttu, kun kyseessä on kuitenkin vain kasa pixeleitä. Mutta mikä ihana pixelikasa se sitten onkaan, hehe.

1106060.jpg
Rotta-pastorini, tällä hetkellä siis lvl 48

1106061.jpg
Lvl 70 rogue, pelatuin hahmoni

1106063.jpg
Hieman syrjään jäänyt lvl 60 druidini

Pitää vain odotella, että saan tarpeeksi intoa lähteä levelöimään druidiani. Välillä ottaa jopa päähän se, ettei ole mielenkiinto tähän lajiin riittänyt. Druidit ovat sentään mahtavaa "kukkais" kansaa! Heh...