Sattuu. Jostain syystä yö on aina vaikeinta aikaa. Sattuu sisimpään, itkettää, ahdistaa ja masentaa. Kun lopulta saan unen päästä kiinni, näen kummallisia unia ja kun herään, olen aivan lopussa. En jaksa mitään, mikään ei kiinnosta eikä innosta. Illalla sitten saan niitä ihmeellisiä kohtauksia, että on pakko olla aktiivinen ja tehdä kaikkea! Sitä jatkuu muutaman tunnin ja sitten taas väsyn ja alan pikkuhiljaa masentumaan.

Tänään päätin unohtaa ystäväni, johon minulla on niin ristiriitaiset tunteet. Vihaan ja rakastan samaan aikaan. Tämä on huomaamattani ajanut mua hulluuden partaalle ja lopulta tajusin, että vaikka kuinka tästä ihmisestä välitän, hän ei ole hyväksi mulle. Lisäksi minusta tuntuu, etten kuitenkaan merkitse hänelle läheskään yhtä paljon kuin hän minulle.

Lähetin tekstiviestin tälle ystävälle ja kerroin, että olen päättänyt antaa tämän homman olla, palautan hänelle erään jutun minkä hän lainasi minulle, enkä häiritse häntä enää. Hän laittoi viestiä takaisin, jossa kertoi ettei hän sellaista halua (miksi en uskonut häntä, kun hän sanoi noin?). Kerroin, että teen näin itseni takia, johon hän ei enää vastannut mitään. Tunsin jonkinlaista helpotusta, mutta nyt taas masentaa. En tiedä johtuuko se tästä vai muista asioista, mutta ahdistaa todella niin etten tunnu enää edes henkeä saavan!

Aion pitäytyä päätöksessäni olla tapaamatta enää tätä ystävää ja yritän päästä nyt pahimmasta yli jotenkin. Ulkopuolisen on tätä toki vaikea ymmärtää, mutta minulle tämä on selvä juttu (luultavasti tälle ystävällekin). En tahdo asiaa sen kummemmin selitellä. Tulen kaipaamaan häntä, se on varmaa.

Nyt on pakko mennä nukkumaan, jospa aamulla tämä tunne-myllerrys olisi laantunut ja ajatuksetkin toimisi vähän paremmin. Haluan silti pyytää anteeksi ystävältäni... monestakin syystä. Olen niin pahoillani kaikesta!