Juttelin tänään tämän ystäväni kanssa, johon minulla on ollut ristiriitaisia tunteita. Kerroin hänelle suoraan, että hän on minulle mahdottoman tärkeä ja rakas, mutta välillä tunnen niitä vihan tunteita häntä kohtaan, koska pelkään että näen hänessä liikaa itseäni. Mutta en halua työntää häntä pois elämästäni missään tapauksessa. Helpotti todella, kun sain sanottua hänelle asioita. Ja kerrankin sain omista ajatuksistani selvää! Sain sanottua asiat niin, että niissä oli jopa järkeä! Itseäni helpotti, häntä taas ei. Joten kuitenkin tunnen ahdistusta, koska en missään tapauksessa halua sekoittaa hänen päätään yhtään enempää. Vaikeaa...

Lääkärikin soitti takaisin ja saan sen lääkärintodistuksen jossain vaiheessa postissa kotiin. Hyvä niin. Sentään jokin asia on saatu hoidettua nyt. Hän myöskin lupasi selvittää kunnallisen psykiatrisen tilanteen, kun sieltä ei ole minulle aikaa kuulunut. Olisi jo pikkuhiljaa hyvä päästä juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa. Selvittämään kaikkia asioita. Olen niin sekaisin! Elämässä on satanut liikaa p*skaa niskaan, enkä osaa käsitellä sitä mitenkään. Kaikki vain kerääntyy harteille ja romahdan. Ennen hoitoon hakeutumistani en edes tajunnut kuinka pahaksi minun tilanteeni oli päässyt. Nyt tajuan jotenkuten ja se järkyttää mua. Olen vain sulkenut silmät kaikelta ja mennyt eteenpäin ihan hirveää tahtia! Ja sitten päässä napsahti... Nyt tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt. Eteenpäin on mentävä, mutta en pysty liikkumaan! En jaksa.

Pitäisi alkaa valmistautumaan lähtemään ulos. Kantaravintolassa on tänään "kantis bileet", johon saatiin miehen kanssa kutsu. Pelottavaa! Pitää käydä silti piipahtamassa siellä, jospa bongaisi vaikka tuttujakin.