Luin tuossa juuri juttua narsismista ja tuli eräs entinen ystävä vahvasti mieleen. Hän oli jo heti alkuunsa hieman omalaatuinen ajatusmaailmaltaan, mutta muuten ihan hyvä tyyppi ja vietin paljon aikaani hänen kanssaan. Jossain vaiheessa kuitenkin tuntui, että hän meni henkisesti huonompaan suuntaan.

Hän puhui koko ajan vain itsestään, eikä häneltä saanut suunvuoroa lainkaan. Jos joku muu halusi sanoa jotain, niin hän armotta keskeytti ja taas alkoi se sama "minäminäminä" höpötys. Lopulta tyydyin vain myötäilemään hänen juttujaan ja "kuuntelemaan". Lisäksi hän oli aivan varma, että kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat kiinnostuneita hänen elämästään ja seurasivat jokaista hänen liikettään sekä arvostelivat häntä jatkuvasti.

Aina kun hän soitti minulle, minun olisi pitänyt olla valmiina lähtemään hänen kanssaan kahville heti sillä sekunnilla! Näin jälkeenpäin ajatellen tunnen itseni todella typeräksi, kun usein jopa peruin omia menojani jotta "pääsin" kuuntelemaan kun hän jauhoi vain itsestään. Sovittiin aina jokin tietty aika jolloin nähdään ja minä menin aina ajoissa ja odotin... odotin ja odotin, vihdoin soitin hänelle ja hän vain pokkana ilmoitti tulleensa juuri esim. suihkusta tai muuta vastaavaa, että joutuisin vielä odottamaan puolisen tuntia. Hyvällä tuurilla hän saapui paikalle tunti sen jälkeen! Näin ei sitten ehtinyt montaa kertaa tapahtua, sillä minun mittani täyttyi jo muutaman kerran jälkeen ja pistin stopin sille. En enää halunnut käydä hänen kanssaan kahvilla kovin usein. Joskus hän saattoi tosin tulla ajoissa paikalle.

Jossain vaiheessa minulla alkoi töissä kiireet, tein paljon ylitöitä ja iltavuoroja, joskus olin viikonloppuisinkin töissä. Tätähän tämä "ystävä" ei halunnut ymmärtää. Hän soitteli minulle kun olin töissä, enkä aina ehtinyt vastaamaan, mutta joka kerta soitin hänelle takaisin. Hän valitti sitä, kun en ehtinyt häntä "koskaan" tapaamaan. Selitin työkiireeni, mutta luulenpa ettei hän pienessä mielessään sitä tajunnut, minunhan olisi pitänyt elää vain häntä varten.

Eräänä viikonloppuna menin baariin toisen ystäväni kanssa ja kuinka ollakaan, tämä henkilö sattui sitten myöskin olemaan siellä. Hän alkoi jossain vaiheessa räyhäämään minulle siitä, etten muka koskaan enää vastaa hänelle kun hän soittaa, eikä minulla ole koskaan aikaa hänelle muutenkaan. Hänen käytöksensä oli todella uhkaavaa ja törkeää, joten sillä hetkellä päätin että se "ystävyys" on minun osaltani ohi! En tarvitse sellaista yksipuolista "ystävyyttä", enkä suostu olemaan kenenkään kynnysmattona. Kestin tuotakin ihan liian kauan!

Hän soitteli tuon kohtaamisen jälkeen vielä jonkin aikaa, mutta en vastannut. Näin häntä joskus baareissa mutta emme jutelleet, emme edes moikanneet. Hän oli alkanut myös mustamaalaamaan minua ja toista ystävääni. Lähinnä hän syytti tätä toista ystävääni siitä, että hän on pilannut minut emmekä siksi ole yhteyksissä enää! Pidimme näitä juttuja lähinnä huvittavina. Hän ei tunnu tajuavan, että hän omalla käytöksellään pilasi meidän välit.

Juttelimme ensimmäisen kerran varmaan vuoden tauon jälkeen (saattoi olla pidempikin aika). Hän ei ollut muuttunut yhtään, jauhoi edelleen itsestään ja lopulta otti puheeksi meidän välirikon. Hanakasti hän kiisti olleensa mitenkään syyllinen siihen. Minä en jaksanut tapella asiasta joten sanoin vain, että minulla oli syyni joita hän voi ihan rauhassa miettiä keskenään, mutta en jaksa pitää vihaa. Tuon jälkeen emme edelleenkään ole olleet yhteyksissä, emmekä edes moikkailleet jos olemme törmänneet jossain. Minua tämä tilanne ei todellakaan haittaa! Itselläni on kaiken tuon jälkeen paljon vapautuneempi olo, ei enää ahdista kun tiedän nyt etten ole hänestä millään tavalla vastuussa, enkä ole koskaan ollutkaan. Jokainen vastaa omasta elämästään.